Maaliskuu 2009 Acrobat (pdf, 44 KB)
Tutkimusyritys Cint selvitti ajanjaksolla 26.11.–3.12.2008 Hotels.comin toimeksiannosta ruotsalaisten hotellikäyttäytymistä. Kyselyyn vastasi 2616 ruotsalaista. Salanimellä hotelliin kirjautuneista ruotsalaisista 15 prosenttia kertoi käyttäneensä nimeä Svensson. Yleisin sukunimi Ruotsissa on itse asiassa Johansson, jota käytetään peitenimenä kolmanneksi eniten Svenssonin ja Erikssonin jälkeen. Svensson näyttää naapureillamme vastaavan englanninkielistä Smith-sukunimeä silloin, kun halutaan toimia anonyymisti.
Kolmasosa kyselyyn vastanneista ruotsalaisista on käyttänyt hotellihuonetta ollessaan uskoton kumppanilleen. Miehistä 42 prosenttia on menetellyt näin, kun taas naisista vain 18 prosenttia on pettänyt hotellissa.
Kaikki Svensson-nimellä hotelleihin kirjautuvat ruotsalaiset eivät kuitenkaan ole salasuhteessa. Suurin osa (56 %) anonyymisti hotelleihin kirjautuneista kertoi tekevänsä näin yksinkertaisesti saadakseen olla rauhassa. Neljäsosa (24 %) vastaajista käytti salanimeä, koska aikoi olla uskoton.
Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 99 000 laadukasta hotellia ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan jo varaamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen asiakasarvioita esittelemistään kohteista. Hotels.com voitti Webuser-lehden jakaman Gold Award -palkinnon parhaana hotellivaraussivustona helmikuussa 2009. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.
Lataa tulostettava versio (pdf, 44 KB)