Huhtikuu 2009 Acrobat (pdf, 53 KB)
Abu Dhabi nosti hotellien hintoja lähes neljänneksen (24 prosenttia) ja sijoittui maailman toiseksi kalleimmaksi kaupungiksi. Matkailija joutuu maksamaan hotelliyöstään Abu Dhabissa keskimäärin 224 euroa. Kaupunki on kohentanut mainettaan luksuslomakohteena, mikä on vaikuttanut hotellien hintojen nousuun. Kairon 18 prosentin hintojen nousun syynä taas on kaupungin kasvanut suosia eurooppalaisten aurinkolomakohteena. Kairossa hotelliyö maksaa keskimäärin 131 euroa.
HPI koostuu kaikista Hotels.comin maksutapahtumista paikallisella valuutalla suhteutettuna vastaamaan kunkin markkina-alueen kokoa. Hinnanmuutosta mitataan vertailemalla vuoden 2008 loka-joulukuun (1.10.–31.12.2008) keskimääräisiä hintoja edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. HPI-hotellihinnasto perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin. Esitetyt hinnat ovat keskimääräisiä hintoja kahden hengen huoneelta per yö. Vertailun hinnat eivät ole hotellien listahintoja vaan asiakkaiden maksamia hintoja.
Hinnaston vertailuun kuului 68 000 hotellia yli 12 500 kohteessa. Vertailua voi pitää kattavana, sillä Hotels.com on sekä asiakasmäärältään että listattujen hotellien määrällä mitattuna maailman johtavia varaussivustoja.
Moskova on edelleen kallein
Maailman kalleimmaksi kaupungiksi listattu Moskova ylsi edelleen listan kärkeen, vaikka hotellien hinnat laskivat kaupungissa jopa 16 prosenttia ja hotelliyö maksaa nyt keskimäärin 231 euroa. Vahvan euron vaikutukset näkyivät selvästi, sillä kaikki muut Euroopan kaupungit jäivät Geneveä ja Monte Carloa lukuun ottamatta pois kalleimpien kaupunkien kärkikymmeniköstä, jopa Euroopan suositut turistikohteet Pariisi, Barcelona, Berliini, Madrid ja Wien (ks. Taulukko 1).
Vahva euro sai aikaan myös hinnanlaskuja euroalueeseen kuulumattomissa maissa Euroopassa. Lontoon ohella Reykjavik koki suurimmat hinnanpudotukset. Reykjavikissa hinnat putosivat 27 prosenttia ja Lontoossa 24 prosenttia. Reykjavikissa hotelliyö maksaa 68 euroa ja Lontoossa 123 euroa. Myös kalliiksi kaupungiksi mielletyssä Oslossa hotelliyön saa nyt jopa 118 euron hintaan. Euroalueen kohteista hintojaan nostivat Bukarest, Geneve, Zürich ja Rotterdam. (ks. Taulukko 2)
Intiassa yöpyminen on nyt edullista
Intian Mumbaissa ja New Delhissä hotellihuoneiden hinnat laskivat merkittävästi, Mumbaissa 38 prosenttia ja New Delhissä 36 prosenttia. Hotelliyö maksaa nyt Mumbaissa 113 euroa ja New Delhissä 100 euroa, mikä on 55–70 euroa vähemmän kuin vuosi sitten. Sekä terrori-iskut että vahva euro ovat vaikuttaneet hintojen laskuun. (ks. Taulukko 3)
Yhdysvalloissa Las Vegas pudotti hintojaan jopa 30 prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon vuosi sitten, joten hotelliyöstä tarvitsee maksaa enää keskimäärin 71 euroa. Suomalaisten suosikkikohteisiin jo pitkään lukeutunut New York taas sijoittui kalleimpien kaupunkien kärkiviisikkoon, vaikka hinnat laskivat kaupungissa 16 prosenttia. Hotelliyö kaupungissa maksaa nyt 187 euroa.
Taulukko 1: Maailman kalleimmat kaupungit vuonna 2008 neljännellä vuosineljänneksellä, verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2007
| Kaupunki | Keskimääräinen huoneen hinta yöltä Q4 2008 | Keskimääräinen huoneen hinta yöltä Q4 2007 | Muutosprosentti verrattuna vuoteen 2007 |
| Moskova | € 231 | € 274 | -16 % |
| Abu Dhabi | € 224 | € 181 | 24 % |
| Dubai | € 202 | € 211 | -5 % |
| New York | € 187 | € 224 | -16 % |
| Geneve | € 177 | € 153 | 15 % |
| Rio De Janeiro | € 146 | € 130 | 12 % |
| Monte Carlo | € 142 | € 181 | -22 % |
| Washington | € 140 | € 129 | 8 % |
| Cancun | € 138 | € 124 | 11 % |
| Tokio | € 138 | € 137 | 1 % |
Taulukko 2: Suurimmat hinnannousut vuonna 2008 neljännellä vuosineljänneksellä, verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2007
| Kaupunki | Keskimääräinen huoneen hinta yöltä Q4 2008 | Keskimääräinen huoneen hinta yöltä Q4 2007 | Muutosprosentti verrattuna vuoteen 2007 |
| Abu Dhabi | € 224 | € 181 | 24 % |
| Kairo | € 131 | € 112 | 18 % |
| Bukarest | € 116 | € 98 | 18 % |
| Geneve | € 177 | € 153 | 15 % |
| Rio De Janeiro | € 146 | € 130 | 12 % |
| Cancun | € 138 | € 124 | 11 % |
| Zürich | € 137 | € 123 | 11 % |
| Washington | € 140 | € 129 | 8 % |
| Rotterdam | € 101 | € 95 | 6 % |
| Mexico City | € 86 | € 81 | 5 % |
Taulukko 3: Suurimmat hintojen laskut vuoden 2008 neljännellä vuosineljänneksellä, verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2007
| Kaupunki | Keskimääräinen huoneen hinta yöltä Q4 2008 | Keskimääräinen huoneen hinta yöltä Q4 2007 | Muutosprosentti verrattuna vuoteen 2007 |
| Mumbai | € 113 | € 184 | -38 % |
| New Delhi | € 100 | € 156 | -36 % |
| Las Vegas | € 71 | € 101 | -30 % |
| Reykjavik | € 68 | € 94 | -27 % |
| Lontoo | € 123 | € 161 | -24 % |
| Monte Carlo | € 142 | € 181 | -22 % |
| Vancouver | € 84 | € 107 | -22 % |
| Kapkaupunki | € 98 | € 124 | -21 % |
| Oslo | € 118 | € 146 | -20 % |
| Sydney | € 92 | € 115 | -20 % |
Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 99 000 laadukasta hotellia ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan jo varaamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen asiakasarvioita esittelemistään kohteista. Hotels.com voitti Webuser-lehden jakaman Gold Award -palkinnon parhaana hotellivaraussivustona helmikuussa 2009. Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097.
Lataa tulostettava versio (pdf, 53 KB)